Opisto > Historia
Tammikuun 23. päivänä vuonna 1919 päätettiin Kuopion markkinaseuroissa, että Pohjois-Savoon
perustetaan herännäishenkinen kristillinen kansanopisto. Paikaksi valittiin myöhemmin Lapinlahti,
jossa Savon Kristillinen Kansanopisto aloitti toimintansa 20.10.1923. Vuonna 1926 opiston nimi
muutettiin muotoon Portaanpään kristillinen kansanopisto. Opiston omistaa Portaanpään kristillisen
kansanopiston kannatusyhdistys ry, jossa on noin 300 henkilöjäsentä.
Opisto sijaitsee Lapinlahden kirkonkylässä Onkiveden rannalla. Toimitiloista vanhin on vuonna 1924 valmistunut päärakennus, joka on rakennettu opiston ensimmäisen työvuoden päätyttyä palaneen rakennuksen tilalle. Päärakennuksessa on majoitustiloja 26 paikkaa, juhlasali ja 2 luokkaa, opetuskeittiö sekä valmistuskeittiö ja ruokasali. Päärakennus kuuluu kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi luokiteltujen rakennusten joukkoon.
Lisätilojen tarvetta tyydyttämään rakennettiin vuonna 1977 lisärakennus, jossa on solutyyppisiä
majoitustiloja 56 paikkaa ja kaksi luokkaa sekä kaksi opettajien käyttöön tarkoitettua tilaa.
Samana vuonna, jolloin lisärakennus valmistui, tuhoutui vanha, juuri kunnostettu asuntolarakennus
tulipalossa. Osittain sen korvaajaksi ja osittain uusia haasteita varten valmistautui v. 1989
Kirjasto-liikuntasalirakennus. Siinä on kirjaston ja liikuntasalin lisäksi sauna ja uima-allas,
ATK-luokka, kielistudio, valokuvauslaboratorio sekä kolme teorialuokkaa ja monitoimitila.
Vuonna 1958 valmistuneeseen veistolarakennukseen on 80- ja 90-luvulla tehty muutoksia taideopetusta varten. Rakennuksessa on nykyisin kolme taideluokkaa, puu- ja metalliverstas sekä keramiikanpolttouuni.
Vuosina 1966-1992 opistolla oli puutarhatoimintaa. Sen jälkeen kasvihuoneet myytiin kuopiolaiselle
Kellomäen Puutarha Oy:lle.
Opisto osallistuu vuosittain "Lapinlahden Taidekesän" tapahtumiin järjestäen useita lyhytkursseja lähinnä kuvataiteen eri alueilta. Seurakunnan henkilöstön täydennys- ja jatkokoulutusta järjestetään usein yhteistyössä Kuopion Hiippakunnan toiminnallisen osaston kanssa. Lyhytkurssitoiminnan painopiste on kesäajassa, sillä syksystä kevääseen opiston 100 majoituspaikkaa täyttyvät pitkäkestoisten linjojen ja kurssien opiskelijoista.
Johtajat / rehtorit: