hero-img

Historia

Portaanpään kr. opisto on perustettu 1919 ja se on aloittanut toimintansa 1923.

Alun perin opiston nimi oli Savon kristillinen opisto, mutta nimi vaihtui jo ensimmäisellä vuosikymmenellä Portaanpääksi.

Opiston perustivat Savon körttiläiset.

Körttiläisyys on evankelis-luterilaisen kirkon sisäinen liike. Sen ydinajatuksia on vaikea ilmaista, koska liike on muuttunut historiansa aikana monin tavoin. Lähtökohtaisesti se perustuu Lapinlahdella 1777 syntyneen Paavo Ruotsalaisen ajatuksiin. Hän korosti ikävöimistä ja etsimistä hengellisen elämän keskeisinä asioina.

Opiston alkuvaiheisiin sisältyy katastrofi.

Hirsinen päärakennus paloi jo huhtikuussa 1924. Talkoovoimin- ja varoin uusi tiilimuurattu rakennus aloitti toimintansa jo muutaman kuukauden kuluttua syksyllä. Sivistystahto tuona aikana oli kova – nykyisinhän kyseisenä aikana ei saataisi aikaiseksi edes putkisuunnitelmia.

Opiston koulutustoiminnan korostuksena oli heti alusta humanistinen, yleistietoa jakava koulutus. Portaanpään käyminen oli kunnia-asia koko maakunnan alueella. Aina 1960-luvulle asti opiston kasvatus- ja sivistystoiminta pysyi varsin yhdenmukaisena.

Sota-aikana Portaanpää toimi sairaalana sekä jonkin aikaa Virosta Suomeen siirrettyjen inkeriläisten internointikeskuksena.

1960-luvulla yhteiskunnan muutokset vaikuttivat myös Portaanpäähän. Opisto keskittyi erityisesti puutarha-alan opetukseen.

1970-luku toi mukanaan peruskoulun ja lukion ensimmäisen vuoden opinnot. Alusta alkaen opistossa on harjoitettu lasten kasvattamiseen liittyviä opintoja.

1989 valmistui opiston uusi Liikuntasali- ja kirjastorakennus, jota kutsutaan Palatsiksi. Valitettavasti sen rahoitus oli sidottu valuuttalainoihin. Tämä aiheutti uuden katastrofin. Opistosta puuttui rahat, oppilaita oli vähän ja niin myös opettajia. Alkoi voimakas kehittäminen kohti nykyaikaista Portaanpäätä.

1999 voimaan astuivat uudet opetusalan lait. Ne merkitsivät sitä, että Portaanpääkään ei koulutustensa osalta värity enää ensisijaisesti kansanopistona. Pikemminkin se on yksityisen ylläpitäjän, Portaanpää r.y.:n oppilaitos, joka tarjoaa toisen asteen koulutusta, perusopetusta ja kansanopistokoulutusta.

2000-luvulla Portaanpää on kasvanut. Oppilasmäärät ovat suuria ja myös henkilökunnan koko on kaksin- tai kolminkertainen verrattaessa menneisiin vuosiin. 1900-luvun parhaina vuosina noin 100 oppilaan oppilaitoksesta on muodostunut omassa koulutyypissään suuri toimija. Oppilaita on vuosittain 250-300 ja lisäksi lyhyemmille kursseille osallistuu satoja osanottajia vakinaisen oppilaskunnan lisäksi.

Opiston historiaan voi tutustua seikkaperäisemmin lukemalla kirjasen Portaanpää – Portaanpää Koulutuksen Pikkujättiläinen